Janne Nacci Tranberg

Toimittajan mielestä vankia ei saa kuntouttaa

28. Huhtikuuta 2023

Tyhmyys ja tietämättömyys eivät ole sama asia, mutta ne voivat vallita samaan aikaan. Tyhmä ei lähtökohtaisesti ymmärrä ja tietämätön puhuu asioista vaik’ei ole asioista perillä. Kumpi näistä on sitten parempi?

Vankilassa olosuhteet vaihtelevat, samoin syyt siihen missä vankia säilytetään. Voisi sanoa että omilla tekemisillä ja tekemättä jättämisillä on kohtuullisen suuri vaikutus siihen missä aikaansa saa tai joutuu kuluttamaan. Useasti nopea kurkistus peiliin voi paljastaa vaikeuksien aiheuttajan, omien virheiden myöntäminen on vangille vaikeaa. Tiedän sen omasta kokemuksesta, on helpompi etsiä vikaa kaikkialta muualta.

Helsingin Sanomien artikkelissa 16.4.23 (https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000009522500.html) STT:n toimittajat Jecaterina Mantsinen ja Markku Uhari olivat tehneet artikkelin Riihimäen vankilan vankien oloista. Siinä samassa he tulivat esittäneeksi oman henkilökohtaisen mielipiteensä verhottuna Janne Nacci Tranberg kääreisiin.

Toimittajien kritiikki Riseä (Rikosseuraamuslaitos) kohtaan oli artikkelissa aivan aiheellinen, kun puhutaan tutkintavankien säilyttämisestä pitkiä aikoja, olosuhteissa jossa ei ole toimintoja. Rise ei kommentoi yksittäisiin vankeihin liittyviä asioita, mutta tässä asiassa on kyse järjestelmässä olevasta ongelmasta joka nimenomaan Risen tulisi ratkaista. Käyn tätä ongelmaa tarkemmin läpi uudessa kirjassani. Se mitä kerrottiin osastosijoittelusta, antaa aihetta epäilyyn toimittajien kyvystä hahmottaa vankila-arkea ja todellisuutta.

En perkaa tässä kirjoituksessa tutkintavankien säilytykseen liittyviä epäkohtia koska ongelma asiassa on ilmeinen. Vangeille tulisi järjestää mielekästä toimintaa sellin ulkopuolella, on kyse sitten tutkinta- tai vankeusvangista, edellyttäen että vanki on noudattanut laitoksen järjestyssääntöjä.

Tapaus Jaff

Toimittaja kysyy: Miksi Jaff palautettiin elinkautisvankien osastolle? Elinkautisvanki on vanki muiden joukossa ja toiseksi, ei ole mitään erillisiä elinkautisvanki osastoja. Yhtälailla Jaff on vaarallinen rikoksenuusija, jonka rikoskirjo on huomattavasti moninaisempi kuin esimerkiksi elinkautisvangilla joka on kolannut juopottelukaverinsa, ja sattunut sitten pilkkomaan hänet juoppohulluuksissa paniikissa.

Se mihin vankilaan vanki sitten sijoitetaan ja mille osastolle, on kokonaan eri tarina. Toimittajat olivat nostaneet esimerkkinä Milan Jaff -nimisen vangin, jonka osastosijoittelu ei ollut tapahtunut sekä vangin että toimittajien mielestä oikein. Kuulemani mukaan tämä, muun muassa lapsen raiskauksesta tuomittu henkilö sai vankeusuran alussa samat kortit kuin muut. Tosin hän jatkoi omaa siviilissä keskeytynyttä toimintaansa vankilasta käsin ja valmisteli väkivaltaista vankilapakoa.

Pitää paikkansa että hänen vankilauralleen on mahtunut vastoinkäymisiä. Se ei liene yllätys jos on selvillä miehen siviilielämän tekemisistä. Useasti ongelmat seuraa perässä vankilaan. Toimittajien kulma jutussa oli tässä kohtaan se että Jaff on sijoiteltu väärin. Jos nyt kuitenkin Jaffilla on ollut tiedossa ongelmat jo osastolle mennessä, niin ei sinne tarvitse mennä. Kertoo ongelmansa ja pyytää toimet yksin tai menee rundiin, uusi paikka löytyy myöhemmin jostakin muualta. Syystä tai toisesta hän oli kuitenkin mennyt kokeilemaan onneaan osastolle, jossa hänen itsensäkin kertoman mukaan säilytetään hänen vihamiehiään/vihamiestä.

Yhtälailla mustalaiset ovat jatkuvissa kiistoissa keskenään eri sukujen ja romanikulttuuriin liittyvien velvoitteiden vuoksi, löytyy heillekin paikka vankilassa niin ettei tarvi olla vihamiehen kanssa samalla osastolla.

Omat tekemiset vaikuttaa tulevaisuuteen

Mitä sitten tulee artikkelissa nimettömiä esiintyneiden muiden vankien tilanteeseen, on vaikea ottaa mitään kantaa, koska jokaisen tapaus on yksilöllinen. Jokaisen vankipolku on erilainen ja niitä tulee tarkastella omina erillisinä tapauksina, ei yleistämällä ja asenteellisesti kuten toimittajat tässä jutussa olivat tehneet.

Listaan muutaman esimerkin yleisellä tasolla syistä, jotka voivat aiheuttaa ei-toivottuja asuttamisjärjestelyjä suljetuissa vankiloissa. Tällä tarkoitetaan laitoksen sisäistä osastosijoittelua jossa olot muuttuvat huonommaksi, vankilakielellä ”hommat vetää vähän huonosti”. Oma historia vankilassa sanelee monesti tulevan, näin olen itse huomannut.

Muutama esimerkki: Henkilö on yhteydessä aktiivisesti rikoksia tekeviin henkilöihin, esimerkiksi henkilöihin jotka katsotaan JR toimijoiksi. Listat puheluista ja tapaajista saadaan yhdellä enterin painalluksella ROTI:sta (vankilantietojärjestelmä). Henkilö jatkaa rikollista toimintaa vankilassa, esimerkiksi tekemällä kamakauppaa tai jotain siihen liittyvää. Henkilö painostaa muita tai käyttää väkivaltaa laitoksessa. Henkilö käyttää päihteitä vankilassa toistuvasti. Siinä jokunen mitä tulee nopeasti mieleen oman kokemuksen perusteella. Olin epäiltynä päihteidenkäyttöä lukuunottamatta jokaisesta yllämainitusta kun olin mukana jengitoiminnassa, mutta laitoksen papereissa niitä ei näkynyt, silti ne olivat tiedossa.

Kolmessa jälkimmäisessä on sama saadaanko henkilöä kiinni itse teosta, koska vankiloiden turvapuoli toimii nykypäivänä yhtä tehokkaasti kuin mikä tahansa turvallisuusorganisaatio. Joka tapauksessa nämä kaikki voivat johtaa salassa pidettäviin turvapuolen merkintöihin, joita on vaikea saada auki ilman oikeudenpäätöstä tai muuta mittavaa paperisotkua. Toisaalta samalla ne ovat yksinkertaisia syitä joihin vian aiheuttajaa ei tarvi etsiä kaukaa. Useasti kongilla kuulee ”mut ei niil oo mitään näyttöä” tai ”en mä oo tehny mitään” ja talo vetoo salassa pidettäviin syihin. Jep, tottakai se voi aiheuttaa ongelmallisen tilanteen juridisesti mutta ei poliisikaan paljasta salaista tiedonhankintaansa rikollisille.

En siis ole tässä vankien tai vankiloiden puolella vaan katselen asiaa etäisyyden päästä ja kommentoin STT :n juttua.

Tapaus Janne Nacci Tranberg – miksi Tranberg saa kirjoittaa kirjoja – eikä ole lukkojen takana kärsimässä?

Toimittajat kertoilevat erilaisia vankien kokemuksia Riihimäen vankilasta. Kirjoituksista on luettavissa ajatus siitä, että olot eivät ole vankien eikä toimittajien mielestä hyvät. Olen samaa mieltä. Samalla aistin että toiminnot olisivat heidän mielestään tärkeitä vangeille.
Toisin sanottuna kyse on asioista joita nykykielellä voidaan kutsua kuntoutukseksi, tai sitä edistäväksi toiminnaksi. Niillä valmistellaan vankia tulevaan rikoksettoman elämän hallinnan vaatimiin haasteisiin. Annetaan laitosturvallisuuden puitteissa mahdollisuuksia erilaisiin rangaistusajan suunnitelman mukaisiin toimintoihin. Aihe on niin laaja että en mene syvemmälle, lopun voitte lukea vankilakäsikirjasta, jossa kerron vankilasysteemistä tarkemmin. (Rangaistusajan suunnitelma laaditaan vasta vankeusvangiksi muututtaessa. Yllä puhutaan yleisesti sekä tv- että vv-statuksisista.)
Jokatapauksessa Riihimäen oloihin liittyvään juttuun toimittajat Mantsinen ja Uhari saivat kaivettua oman mielipiteensä näkyville, Janne Nacci Tranbergin muodossa.

He pohtivat miten epäoikeudenmukaista on, kun olen saanut kirjoittaa ja tehdä sisältöä käsikirjoitusten muodossa. Kyllä, olen kirjoittanut. Sama mahdollisuus on kaikilla muillakin, se on itsestä kiinni. Kirjoitinhan minäkin ensimmäiset 6 kuukautta ruutuvihkoon enkä vinkunut oloistani. Sen takia ottaa päähän lukea toimittajien kitinää, jossa omaa haippia koitetaan nostaa mediaseksikkäällä nimellä jonka kaikki varmasti tuntevat.
Olisi helkkarin erikoista, jos lähes neljä vuotta vankilassa moitteettomasti ollut vanki, joka on osallistunut säännöllisesti toimintoihin, sitoutunut päihteettömyyteen ja rikoksettomuuteen, ei saisi mitään mahdollisuutta yrittää tehdä asiat toisin kuin aikaisemmin? Onko Tranbergin kuntouttaminen kielletty toimittajien mielestä? Selvästikin.
Erikoisemmaksi jutun sisällön tekee vielä se, että toisaalla toimittajat haluavat parempia oloja vangeille, ja toisaalla taas eivät hyväksy jonkun vangin oloja. Kakkua ei voi säästää ja syödä yhtäaikaa, ei edes Hesarissa.

Suosittelen toimittajille luettavaksi kirjaa, jonka on julkaissut muuten sama taho, joka maksaa heidän palkkansa. Kumpainenkin kun sattuu olemaan Sanoma Osakeyhtiö.

Voin kertoa että tällä taustalla ja rikoshistorialla operoiminen on kohtalaisen haastavaa tässä toimintaympäristössä. Samoin ennakkoluuloihin törmää yhä viikoittain oman historiansa vuoksi. Katiska-jutusta laskettiin vapaalle tuomioita odottamaan kaikki muut, lukuunottamatta yhtä, no voitte päätellä ketä ei laskettu, anyway sain jäädä Helsingin vankilaan 2020 vuonna menestymisen ehdoilla, olen ilmeisen hyvin käyttänyt sen mahdollisuuden koska yhä olen täällä. Jos voisin olla vain nimetön vanki, olisin sitä paljon mieluummin kuin kaikkien tuntema ”julkkisvanki”. Tiedätkö sen tunteen kun olet selostanut saman jutun kuuskytviis kertaa ja huomenna joku taas kysyy siitä.

Helsingin vankilaan, Sörkkaan kuuluu hyvää! Aloitin juuri pari uutta mielenkiintoista projektia jotka ovat merkittäviä palasia suomalaisessa vankila- ja rikoshistoriassa. Päivitän ne tähän päivään, ja muotoon jossa niitä on helppoa lukea tai kuunnella.

-Janne-

— — — — —

Janne Nacci Tranberg – Uusi kirja ja Podcast

5. Huhtikuuta 2023

Otsikoinnin tarkoitus on kertoa suunnilleen mitä juttu pitää sisällään. Aina se ei kuitenkaan ole niin, sillä jos kyseessä on klikkiotsikko, voi se olla jotain aivan muuta kuin jutun sisältöä ennakoiva.

Tässä kirjoituksessa otsikko syntyi mun omasta nimestä ja uuden kirjan ilmestymisen esille tuomisesta. Vähän myös siitä, että en keksinyt mitään muuta järkevää ja oman nimen esille tuominen kaupallisessa tarkoituksessa on aina hyvä juttu. Pointti, kunhan joku lukee.

Vankilassa vaanii monia vaaroja. Päihderiippuvaisella päihteet, velallisella velanperijät, normaalijärkisellä tyhmyys, ja mulla ensisijaisesti tylsyys. Vankila on virikkeettömin ympäristö missä mä oon eläissäni viettänyt aikaa. Ääliöksi muuttuminen olisi helpompaa kuin arvaattekaan, tyyliin go with the flow. On keksittävä vastalääkettä.

Jollekin vastalääke on kuivanarkkaus, jollekin muu säätäminen jolla saa ajan kulumaan tai uusien rikosten suunnittelu. Onneksi vankilassa voi tehdä järkeviäkin asioita, jos vaan on halua siihen. Eli en oo vetäny kamaa tai säätäny mitään muutakaan, tuli taas vähän kirjoiteltua.

Vankilakäsikirja

Vankilakäsikirja on mun mielestä ensimmäinen todenmukainen kertomus siitä mitä tää vankilasysteemi pitää sisällään, eikä mitään hölinää tapahtumista mihin on liittänyt itsensä vaikka ei olisi asunut edes vankilan kyseisellä osastolla. Viittaan siihen että, törmäsin vankilan kirjastossa entisen vangin kirjoittamaan kirjaan jossa hän kertoi elämästään Helsingin vankilassa, puhuivat kongilla että kaikki ei pidä ihan paikkaansa. Mutta mitä se mulle kuuluu, se jätkä tykkää jauhaa muutenki aika paljon.

Käytin aikaani järkevästi vankilan tarjoamien mahdollisuuksien mukaan ja kirjoitin kirjan. Välillä tuntui että ympäristö on niin taannuttava, passivoittava, että olisi helpompaa olla tekemättä mitään. Tarkoitan tällä sitä, kun tuntuu että olet sosiaalisesti niin taantunut ettei ole mitään järkevää juteltavaa, ja lukittaudut selliisi. Vaikka tosiasiallinen syy on ettei täällä ole oikeaa juttuseuraa, ellei sitten halua puhua siitä, kuinka jokin lääke toimii jonkun toisen lääkkeen kanssa. Tai puhua jonkun muun tekemisistä, mitä joku on tehnyt ja miten sen olisi pitänyt oikeasti tehdä.

No, jokatapauksessa jatkoin hommia ja vankilakäsikirjan ensimmäinen versio syntyi puolessa vuodessa. Sen jälkeen sitä viimeisteltiin ja joku mua fiksumpi vähän fiksaili tekstiä niin että ainakin yhdyssanat on oikein. Lopputulos tuli nyt ulos painosta ja ihan hauskan näköinen kasa paperia.

Jaa mitä fiiliksiä nyt kun kirja on valmis? Ensimmäistä kertaa olen lukenut oman kirjani ja pystynyt arvioimaan tekstiä jotenkin. Tuli ihan hyvä fiilis siitä ja sitä oli hauska lukea. Jotkut kohdat hymyilytti, ja voi sanoa että olen tyytyväinen. Olisi siis hirveä tragedia jos mun lukijat ei tykkäis siitä. Ehdottomasti palautetta kaivataan ja mitä fiiliksiä siitä tuli lukijoille. Parasta olisi jos joku haukkuisi sen oikein kunnolla, niin sanottu Kiira Korpi efekti. Saattaa olla, ettei tällaisilla teoksilla pääse kriitikon listoille, he kun eivät pidä true crime genreä salonkikelpoisena. Nimeämällä teoksen runokirjaksi voisi saada palautetta?

Ainii, se podcast. Tehtiin Jonen kanssa tääl vankilassa podcast näistä urbaaneista legendoista ja saippuapalajutuista. Nikula mietti et ei oo kyl hyvä tunkee sinne perseeseen mitään ja vähän muustakin juteltiin. Kirjaa saa tilata ennakkoon esim. radiorockstore.fi ja jostain kirjakaupoista, podcast kuunneltavissa ilmaiseksi Suplasta ja Spotifysta, vissiin muualtakin, alkaen  5.4.2023. Pistäkää linkkii jakoon kavereille. Ihan helvetin huonoja läppiä tiedossa.

– Janne –

— — — — —

Jari Aarnio – väärinymmärretty rikollinen vai kaupungin kovin itkupilli?

17. Maaliskuuta 2023

Maanantai on mun osaston kirjastopäivä täällä vankilassa. Lähdin tapani mukaan sivistämään itseäni kirjastoon kuten jokaisena aiempana viikkonakin. Vankilan kirjastopalvelut ovat hyvät jos vain jaksaa tilata kirjoja kaupungin kirjastosta etälainana. Itse Helsingin vankilan kirjaston valikoima on kohtuu ohut. Vankilan kirjaston pikalainahyllyyn oli ilmestynyt uusi teos, Alibimies Mika Lahtosen toimittama Jari Aarnion kirja. Mielenkiinto heräsi koska olihan Aarnio istunut samassa laitoksessa, ja olin häneen käytävällä joskus törmännytkin. Ei siinä mitään, mulla ei ole mitään Aarniota vastaan, hänen elämä ei kuulu minulle, eikä minun elämä hänelle. Tosin mainittavaa on että hän piti suunsa kiinni kuulustelussa, toisin kuin monet tynnyrijutussa. Tietysti jos ei ollut osallistunut koko juttuun mitenkään niin mitä siitä olisi edes kerrottavaa?

Takaisin aiheeseen, se kirja siellä pikalainahyllyssä. Otin sen lainaan ja kahlasin läpi kahdella istumalla eli siihen ei mennyt kovinkaan pitkään. Silmiinpistävää tekstissä oli jatkuva kitinä ja valittaminen oloista vankilassa. Valittaminen oikeastaan kaikesta, mistään ei ollut mitään hyvää sanottavaa. Katkeruus ja ensikertalaisuus haisi kilometrin päähän. Teksti oli kuin myöhäis puberteetti-ikäisen purkaus minä minä planeetalta, jossa kaikki pyörii hänen ympärillä. Kuten jokainen varmaan arvaa, tuolla asenteella vankilassa voi kohdata haasteita.

Toisaalla kirjassa Aarnio itki kuinka hänet on sijoitettu supersuljetulle osastolle hullujen kanssa, vaikka hän haluaisi olla normaaliosastolla. Toisaalla taas siitä kuinka hänet pahoinpideltiin heti kun hän oli tekemisissä muiden vankien kanssa. Eli, oliko Aarnio jokin erikoistapaus jolle olisi pitänyt rakentaa oma osasto johon hän olisi saanut valita mieleiset vangit? Vai oliko kyse vain siitä, että vankeuslain mukaan laitoksen tehtävä on sijoittaa vanki niin ettei hänen terveydelle aiheudu vaaraa?

Kerron miten asia on. Huumepoliisitaustalla operoiva Aarnio, joka vuosien saatossa oli toimittanut satoja konnia kivitaloon, ei voi lusia normiosastolla. Piste. Vaihtoehdoksi jää supersuljettu. Vankiaines siellä on kohtuu paskaa, koska ne ihmiset ovat lähtökohtaisesti paskoja. Lapsentappajia, raiskareita jne. Mitä sitä kaunistelemaan. Ruma ei muutu kauniiksi puhumalla.

Mitä sitten tulee muuhun itkuun mitä kirjassa oli. Esimerkiksi kohta jossa Aarnio itki siitä ”kuinka Janne Nacci Tranberg sai kirjoittamista varten tietokoneen ja muistitikun”, hän vain kynän ja ruutupaperia. Jep, niin sainkin. Odotin kärsivällisesti 8kk konetta ja en kannellut asiasta heti viikon jälkeen, jos homma ei mennyt kuten halusin tai olin ajatellut. Sellaiset omituiset ensikertalaisen kuvitelmat, että heti kun jokin asia ei vedä, kannellaan ja soitellaan eri medioihin ja itketään. Ei toimi, voin kertoa ja varmaan Aarnio huomasi sen myös. Laitos toimii tietyllä tavalla ja tulee toimimaan jatkossakin. Enkä puolusta laitosta millään tavalla, mua vituttaa kymmenet asiat jotka ei toimi täällä mutta ne ei muutu itkemällä.

Katkeruus paistoi tekstissä läpi kirjan ja realisoitui useasti niin, että asiat joita laitos teki, tehtiin Aarnion mielestä sen takia että hänellä olisi huono olla. Pitää muistaa että hän kävi lomilla ja pääsi kaksi kertaa vapaaksi tutkintavankeudesta, että ne vankeusajat ei olleet yhtäjaksoisesti ylettömän pitkiä mun mittapuulla, siviilin ja ensikertalaisen kyllä. Ymmärrän sen. Lomat hän ryssi itse, kun ei pitänyt valvontapuhelinta oikeassa paikassa. Kenen vika? Aarnion mielestä jonkun muun kuin hänen itsensä ja samaa jatkui parisataa sivua.

Jos sä kirjotat kirjan, jossa toistelet syyttömyyttäsi ja itket kaksisataa sivua kuinka sua on kohdeltu väärin, ni uskallan väittää että kannattaa nyt vähän tarkistaa omaa asennettakin. Toisaalta jos on syytön eikä tehnyt mitään väärää koskaan, niin kyseessä on vuosisadan oikeusmurha.

Haluatko tietää mikä on totta ja mikä tarua? Uusi kirja kertoo sen.

Janne Nacci Tranberg – VANKILAKÄSIKIRJA – ensimmäinen uskottava kuvaus suomalaisesta vankilajärjestelmästä ja sen erityispiirteistä. Jos haluat oikeasti tietää mitä vankilassa tapahtuu, tämä kirja on sinua varten.

Seuraavaksi pätkä uudesta kirjastani, joka muuten julkaistaan 12.04.2023. Jep, päivää ennen kuin Katiska-jutun tuomio tulee hovioikeudesta. Eli painettua kirjaa kannattaa kysellä kirjakaupoista jo ennakkoon. Suomalaisen kirjakaupan vois spämmää Janne Nacci kirja tiedusteluilla tukkoon.

Vankien hierarkia
”Perinteisesti vankilan ravintoketju on selkeä”

///Mikä on ravintoketju vankilassa? Keitä on sen yläpäässä, ja ketkä ovat alimpana? Jälkimmäisessä ryhmässä ovat raiskaajat, pedofiilit ja lastentappajat. Tässä ei pitäisi olla mitään uutta kenellekään. Samoin alakastiin kuuluvat tunnetut vasikat, jotka ovat laulaneet huolella poliisin kuulusteluissa. Heitä säilytetään osastoilla, joille muilla vangeilla ei ole pääsyä.
Yläpäässä taas ovat isojen rikosten tekijät ja monesti jengiläiset. Suurten keikkojen tekijöitä arvostetaan erityisesti, jos henkilö on muutenkin hyväksytty kaikkien silmissä. Suuret taloudelliset tuotot rikoksista voivat nostaa statusta myös. Ammattimaisuutta ja menestystä arvostetaan siis vankilassa siinä missä siviilissäkin.
Yleisesti suuret keikat, joista kirjoitetaan lehdissä ja jotka saavat huomiota muualla mediassa, nostavat ravintoketjussa ylöspäin, edellyttäen, että paperit ovat kunnossa eikä taustalta löydy mitään muutakaan kyseenalaista.
Suurten ryöstöjen ja talousrikosten tekijät ovat kohtalaisen pieni ryhmä vankiloissa. Ryöstäjät yleensä tunnetaan, mutta talousrikosten tekijöitä ei. Ryöstäjät nauttivat luottamusta muiden silmissä. Nyt ei puhuta mistään huuruisista Siwa-ryöstäjistä, vaan suunnitelluista ryöstöistä, joista on saatu saaliiksi oikeasti merkittäviä määriä käteistä tai muuta arvokasta.
Siwa-ryöstöjä ei ole vähentänyt se, että kauppojen maksut ovat siirtyneet enenevässä määrin käteisestä kortti- tai sovellusmaksuiksi. Saalis kun on aikaisemminkin ollut vain satasia kassojen turvajärjestelmien vuoksi. Akuutti rahantarve ajaa narkomaanin lyhytnäköisiin ratkaisuihin. Saaliin vähyydestä huolimatta rikosnimikkeeksi tulee törkeä ryöstö, josta seuraa pari vuotta linnaa.
Vangit, joilla on pitkä tuomio, istuttavaa esimerkiksi plus viisi vuotta, elävät useasti omaa elämäänsä. He pitävät huolen omista asioistaan eivätkä ole kiinnostuneita lyhyemmän tuomion vankien tekemisistä. Poikkeuksiakin tietysti on, ja silloin loppusijoituspaikaksi muodostuu usein korkean turvaluokituksen talo. Vankilaviranomaiset kun eivät halua alamaailman tunnettujen johtohahmojen hallitsevan eri osastoja.///

On todella mielenkiintoista nähdä miten jengi ottaa kirjan vastaan. Alinomainen kirjoittajan epävarmuus ja ennakkoluulot tulevasta aiheuttavat pientä jännitystä. Kirja on kuitenkin hyvä, olen siihen tyytyväinen ja se antaa paremman kuvan vankilatodellisuudesta kuin aikaisemmat aihepiirin julkaisut.

– Janne –

— — — — —

Hyvä Janne!

7. Maaliskuuta 2023

Suomessa omia saavutuksia useasti vähätellään. Ei osata arvostaa itseä tarpeeksi. Naapurille ollaan helposti kateellisia. Epäkohdista jupistaan korkeintaan vaimolle tai muuten perhepiirissä. Suomalaiseen luonteenlaatuun ei kuulu kehuskelu, ei itsensä, eikä paljon muidenkaan. Paitsi kännissä. Aion kehua vähän itseäni, vaikka olen ihan selvinpäin liikenteessä tänään.

Lähiviikkojen tapahtumat antavat aihetta oman selän taputteluun. Sainhan järjestyksessä kolmannen kirjani valmiiksi ja painoon. Samoin Vankilamyytit podcast-sarjan ensimmäisen tuotantokausi tuli valmiiksi. Olen minimalistisesti ylpeä. Ei ole itsestään selvää että vankilassa saa aikaan kirjoja ja muuta sisältöä, tyytyväisyyteen on siis aihetta.

Kehun samalla vankilamyyttien toista puoliskoa Jonea, jonka kanssa työskentely on sujuvaa ja ennen kaikkea hauskaa. Helpottaa nimittäin omaa tekemistä paljon kun toinen on ammattilainen. Varmaan vähän sama jos mentäisiin tekemään rikoksia Jonen kanssa, minä ammattilaisena vieressä auttaisin paljon. Odotan mielenkiinnolla kuinka mun seuraajat ottaa uuden kirjan ja podin vastaan.

Kirja sekä podcast pysyvät lähellä mulle tuttuja aiheita, kuten vankila, rikokset ja niihin liittyvät tarinat. Julkaisupäivät saatte lähiaikoina, seuratkaa mun ig.tä.

Äänikirja vai painettu kirja?

Mitä mieltä jengi on, kumpi on parempi? Äänikirja vai painettu. Ja voiko ensin lukea painetun kirjan ja sen jälkeen kuunnella saman äänikirjana? Tai toisinpäin? Ja voiko painetun kirjan sisältö olla hieman erilainen kuin äänikirjan joka olisi sovitettu paremmin äänikirjamaiseksi? Esimerkiksi useamman kertoja äänen voimin, jossa henkilöhahmoilla olisi eri äänet? Voiko painettua kirjaa jatkaa jatko-osalla pelkästään äänikirjana, vai onko se väärin painetunkirjan lukijoita kohtaan? Mua kiinnostaa niinku kirjoittajana ja sisällöntuottajana just se mitä jengi kelaa näistä aiheista. Voitte kommentoida tätä asiaa mun uusimman instapostauksen kommenttiosioon tai dm.

Henkilökohtaisesti pidän enemmän painetusta kirjasta, saan siitä enemmän irti ja pääsen paremmin sisään stooriin. Voi olla että keskittymisellä on osansa asiassa, enkä tykkää kuunnella luetun jälkeen äänikirjaa. Jokatapauksessa on mahtavaa että on äänikirjat, koska se tarjoaa kuuntelukokemuksen niille jotka eivät diggaa lukemisesta. Tai niille jotka ovat jollain muulla tavoin rajoittuneita lukemisen suhteen.

Mitä tästä eteenpäin?

Kaksikymmentä vuotta rikoksia ammattina, vuosikausia vankilassa, kolme kirjoitettua kirjaa. Varmaan jotain muutakin, mutta tossa suurimmat. Tolla ansioluettelolla ei pääse töihin kovin moneen paikkaan siviilissä. Onneksi en ole työtön työnhakija, enkä siviilissä. Työllistän itse itseni nyt ja tulevaisuudessa, enkä todellakaan ole houkuttelevin sijoituskohde. Niille jotka ovat uskaltaneet ottaa minut kumppaniksi tekemään erilaisia projekteja historiastani huolimatta, heille on syytä nostaa hattua rohkeudesta. Koitan sanoa tällä sitä, että kovalla duunilla pääsee yhä eteenpäin ja sut huomataan paremmin.

Mun seuraava juttu tulee läheltä omaa elinpiiriä, mutta ei kerro millään tavalla mun elämästä. Pysyn yhä rikoksien parissa, aihe on riittävän kiinnostava. Järjestyksessä neljännen kirjan valmistelut on jo aluilla, ensi keväänä tiedetään mitä syntyy. Voisko sanoa, sopimusta odotellessa. Vankilasta käsin kaikki on hitaampaa kuten olen sanonut monta kertaa, olen huono odottamaan, turhaudun nopeasti ja olen kärsimätön.

Uusi kirja ulos lähiaikoina?

Tässä Pätkä uudesta kirjastani, jonka nimeä ei vissiin saa vielä kertoa…

//Olet vakaasti päättänyt mennä vankilaan sinä päivänä, joka sinulle on annettu. Olet omatoiminen. Noudatat sääntöjä. Haluat että hommat toimivat, oikeastaan luulet, että ne toimivat. Systeemin hihnalla siviiliajatukset kaikkoavat päästä. Mitä tapahtuu seuraavaksi?
Matkustat kohti vankilaa haluamallasi tavalla. Pian joku muu päättää miten liikut ja milloin liikut, mutta matka vankilan portille sujuu vielä omasta vapaasta tahdosta. Aiemmin pakatut kassit ovat mukana. Hyvästelet tyttöystävän ja muut läheiset, jos joku heistä on lähtenyt saattamaan. Seisot viimeistä kertaa vähään aikaan vapaana miehenä portin ulkopuolella.
Nappi oven pielessä. Paina sitä nappia. Mitään ei tapahdu. Mietit vielä, että mikä oven toisella puolella odottaa. Vittu, pitäisikö kääntyä takaisin. Ei, ne katsoo kamerasta koko ajan. Ei voi perääntyä enää. Vittu.
Summeri surisee oven aukeamisen merkiksi. Astut sisään ovesta, jonka peilipinnasta näet jännittyneet omat kasvosi. Edessä lasikoppi, jonka luukku on auki: sieltä näkyy kulahtanut vartijan naama. Olet astunut liukuhihnalle, joka kuljettaa sinua, kunnes tuomiosi on lopussa ja hihna sylkäisee sinut ulos. Silloin et varmasti ole enää sama ihminen kuin sisään mennessä.///

Miltä näyttää? Tiputan ensi viikolla lisää. Kirja herättää takuulla ajatuksia, mutta on myös viihdyttävä. Olisi mukavaa jos se aiheuttaisi paskamyrskyn, tavalla tai toisella. Kaikenlaista nillittäjää kun löytyy nykyään joka nurkalta. Mulle kuitenkin on tärkeintä palvella mun lukijoita ja tarjota heille realistisia kuvauksia rikos ja vankilamaailmasta.

– Janne –

— — — — —

Vankila – Alice in Wonderland – Mitä mä just kuulin?!

25. Helmikuuta 2023

Blogin tässä osassa tulee vilisemään vankilassa käytettäviä termejä ja nimityksiä, omituisia tyyppejä sekä arkea. Yritän kääntää ne teille ymmärrettävään muotoon jotta pääsette mukaan tähän hämmentävään ympäristöön. Kongeilla liikkuu tarinaa koko ajan kaikesta mitä linnoissa tapahtuu. Se kuinka totta ne ovat, jää lukijan oman harkinnan varaan.

Hörhö, hivakka, lätkä, palju, pytty, pykälä, rassi, rundi, saunareissu, lisko ja kalvi. Siinä joitakin vankilan kongeilla kuuluvia sanoja, jotka eivät välttämättä aukea siviilille ollenkaan tai sitten ne ymmärretään täysin väärin. Vankilaslangiin kuuluu sanoja joita ei kuule koskaan ollessaan vapaudessa. Täällä niitä käytetään päivittäin jokapäiväisessä puheessa.

Sarjakuristaja, Aarnio, kanaali Koskinen, kiduttaja Pullinen, homo Gunnar ja Elvis.
Samaa voi sanoa vankilassa olevista tyypeistä, ja etenkin niistä erikoisemmista joita ei koskaan näe siviilissä. Aivan hemmetin erikoista hiihtäjää ja jos jonkinlaista tarinaa, välillä tulee mieleen että missä mä olen.

Palataan tulevaisuudessa vankilaslangiin ja hämäriin tyyppeihin. Kummastakin löytyy mielenkiintoista matskua.

Janne Nacci Tranberg mitä teet?

Olin miettinyt eri mahdollisuuksia miten käyttää aikaani vankeustuomioni aikana. Täällä asiat ei etene jos et itse ole aktiivinen. Vankilassa kun voi olla myös tekemättä yhtään mitään. Kelasin omalla kohdalla niin, että on paras tehdä jotain, edes osittain järkevää ettei pää pehmene. Vangin pahimmat viholliset kun ovat turhautuminen ja tylsyys, ja niitä voi yrittää eri keinoin välttää.

Päihteet, häiriökäyttäytyminen, opiskelu, penkkipunnerrus, vankityö, harrastukset. Valitsin putsariduunin, muut eivät olleet mun juttu.

Mulla on vankityö mikä on ihan ok. Siinä aika kuluu pienten askareiden parissa, enimmäkseen johonkin siivoukseen liittyen. Mun mielestä on mukavampi että paikat on siistinä, vaikka täällä monia ei kiinnosta pätkääkään kuinka paskasta on.

Asuin 2020 vuodesta lähtien putsariosastolla missä muillakin oli jonkinlainen käsitys siitä kuinka normaalioloissa eletään. Paikat pysyivät siistinä eikä palanut hihat joka toinen päivä johonkin. Meinaan että mun maailmassa on ihan normaalia, jos sotket jotakin niin siivoat, täällä se on monille liian vaikea tajuta. Ennen 2022 joulua tuli muutto.

Kulttuurishokki uudella osastolla tuli heti sinne astuessa. Vaikka olinkin tiennyt että ei nää tyypit siisteimmästä päästä ole, mutta että näin paskaisia. Asun siis nyt 2023 uudella osastolla, koska putsariosasto purettiin, toisinsanottuna putsarit muutti takaisin kerroksille jossa heidän duuninsa sijaitsee. Olin tyytyväisempi aikaisempaan asumisjärjestelyyn mutta vankilassa ei voi valita.

Jos jotain hyvää etsitään, mun selli on siisti ja siellä on kaikki tarvittava, se on myös isompi kuin aiemmin. Lattialla on tilaa venytellä, ja sain tästä jollakin lailla viihtyisän. Voi kuulostaa erikoiselta että kutsuu vankiselliä viihtyisäksi, mutta olosuhteet on tehtävä niin hyviksi kuin pystyy, missä ikinä onkaan.

Kirjoitustyön kannalta lisätila tuli tarpeeseen. Tämä mun käytössä oleva ”kannettava” jolla tekstiä nakutan, vie hiukan tilaa. Harmi etten saa postata täältä kuvia, niistä hahmottaisi paremmin olosuhteita.

Sain muuten joitakin viikkoja sitten valmiiksi mun uuden kirjan, joka ilmestyy kauppoihin lähikuukausina. Kirja kertoo vankilasysteemistä, eikä sellaista ole tässä muodossa aikaisemmin julkaistu, ei ainakaan Suomessa.

Miten mulla menee? Voin sanoa että asiat omalla kohdalla ovat edenneet hyvin, vaikka olenkin suljetussa laitoksessa. Olenhan toki ollut aika pätkän jo kiinni, olen tehnyt asiat eri tavalla kuin joskus aikaisemmin. Siksi myös uuden sisällön tuottaminen on onnistunut. Tosiaan, unohdin sanoa että ollaan tehty Jonen (Nikula) kanssa Vankilamyytit-podcastia viime viikot tiukasti täällä vankilassa. Sitä pääsette kuuntelemaan myös lähikuukausina.

Vaikka asiat tapahtuu täällä hitaasti, on mukava huomata että niitä kuitenkin tapahtuu. Tällä tarkoitan sitä, että on ollut mielenkiintoista päästä tekemään uudenlaista sisältöä uudelle alustalle podcastin muodossa.

Tuomio katiska-jutussa tulee hovista huhtikuun 13. päivä. Sen jälkeen elämä muuttuu taas johonkin suuntaan. Pääsen uppoutumaan uusien asioiden pariin mitkä näkyy seuraavan vuoden aikana.

Vankilassa ollessa kuulee monenlaisia tarinoita, lähes kaikkea taivaan ja maan väliltä. Osa on totta ja osa ei. Niin myös kongilla kuullut jutut, kun kuulet jonkun stoorin kongilla ja kerrot sen eteenpäin, olet vapaa vastuusta hyvin pitkälle. Tässä yksi monista.

Kongilla kuultua:

Lounasaika. Jossakin päin vankilaa ruokailu käynnistyy normaaliin tapaansa. Ensimmäinen vanki saapuu ottamaan ruokaa lautaselleen. Tämä valkoisen ylivallan edustaja lapioi kolmen einesjauhelihapihvin sijaan niitä lautaselleen kuusi. Sivusta seuraava ruuanjakaja ei reagoi, koska on aivan sama jos joku toinen jää ilman. Jokainen hoitakoon omat asiat.

Itsensä hakaristitatuoinneilla kuorruttanut vanki mumisee jotakin. Se on ilmeisesti osoitettu jonossa seuraavana olevalle. Ruuanjakaja ei saa selvää, mutta seuraavana jonossa oleva ei-valtaväestöön kuuluva vanki kuulee. Natsi mölisee lisää, samalla kun vähemmistöön kuuluva vanki kauhoo salaattia lautaselleen, alkaa sananvaihto. Toinen heistä tiedustelee toiselta mitä tämä sanoi, hieman vaativaan sävyyn, johon toinen mölisee jotakin vastaukseksi. Taas ruuanjakaja ei kuule mistä puhutaan.

Lautanen lentää lattialle, samoin ruokailuvälineet. Läsähtää kuin iso pihvi heitettäisi seinään, pläts! Valkoisen ylivallan edustaja kyyhöttää polvillaan nurkassa. Ruuanjakaja arvioi syntyneen sotkun määrää huvittuneena. Meteli on saanut aikaan hälytyksen ja paikalle ilmestyy henkilökuntaa.

Vankila on ihmeellinen paikka, voisi kuvitella että asiat olisi kulkeneet juuri toisin päin tässä kohtaa.

– Janne –

— — — — —

Hanki ammatti ja opettele kirjottamaan

19. Helmikuuta 2023

Kuka? Janne Nacci Tranberg. Kirjoittanut teokset: Wanted – Suomen Etsityimmän Rikollisen Tarina, Dead End – Päätepysäkki. Dead End -kirjaan perustuva Pako-niminen TV-sarja Ruutu+ palvelussa. Keväällä 2023 julkaistaan uusi teos, joka käsittelee suomalaista vankilasysteemiä ja siinä esiintyviä haasteita.

Valitse yksi vokaali ja konsonantti. WTF???

Äidinkieli ei ollut vahvin aineeni koulussa. Oikeastaan mikään aine ei ollut. En esimerkiksi edelleenkään tiedä mitä ovat vokaalit ja konsonantit. En ole nähnyt aiheelliseksi haaskata aikaa niihin, en ole menossa onnenpyörään. Yhdyssanat eivät osu kohdilleen. Tiedän suunnilleen pisteiden ja pilkkujen paikat ja jotain tarinan kertomisesta. Olenkin kelannut sen aina niin, että äidinkielen opettajalla ei välttämättä ole tarinaa kerrottavaksi, mutta kiinnostavan tarinan kertoakseen ei tarvi osata äidinkielen kaikkia hienouksia.

Tarinat ja ympäristön havainnointi ovat aina kiinnostaneet. Jostain syystä kaikki ympärillä oleva on helppo muuttaa päässä tarinaksi. Jossain vaiheessa päätin alkaa kirjoittaa, se oli hyvä päätös.

Ensimmäinen kirjani Wanted – suomen etsityimmän rikollisen tarina on kiinnostanut lukijoita ja äänikirjan kuuntelijoita huikean paljon. Voin jälleen kiittää lukijoitani siitä! Tottakai se on motivoinut mua jatkamaan erilaisten kirjoitus/sisältö projektien parissa.

Se taas mikä Wanted kirjan syntyhistoria on ollut, voi olla monelle sen lukeneelle ja mua tuntevallekin täysin uutta. Kirja syntyi melko poikkeuksellisissa olosuhteissa, niin Cannonball MC aikana kuin sen jälkeenkin, sekä pakomatkan aikana ulkomailla. Tämä on hyvä paikka kertoa siitä teille jotka minun tekemisiä olette seuranneet ja seuraatte yhä.

Samalla ajattelin lukea kirjan myös itse ensimmäistä kertaa. Teen siitä tänne kirjat osioon myös arvostelun. Jep, olen kirjoittanut sen kyllä, mutta en koskaan lukenut valmista kirjaa. Joku voi pitää hieman itsekeskeisenä/itsekkäänä tyyppiä joka lukee ja arvostelee oman kirjansa mutta jonkun sekin on arvosteltava.

Ihan pointtina, jos Jari Tervon tai muun suomalaisen kirjailijan kirjaa myytäisiin sama määrä kuin Wanted:ia, niin jossain siitä kirjoitettaisi. Joku sen arvostelisi. Siitä puhuttaisi. Mutta koska kyseessä ei ole oikea kirjallisuus genre, eikä oikea kirjailija, ei siitä tarvi puhua.

Sitäpaitsi true crime tyylisuuntaa ei pidetä ollenkaan oikeana kirjallisuutena ”oikeiden kirjailijoiden” keskuudessa, mutta tähän aiheeseen palaan myöhemmin tulevissa postauksissa. Varaan tälle aiheelle kokonaan oman postauksen. Mua nimittäin vituttaa oikeiden kirjailijoiden kitinä siitä kuinka heidän leipää vievät sisällöntuottajat ja muut ”ei oikeat kirjailijat”. Kuka on oikea kirjailija? Ja kuka sen määrittää? Kenellä on ylipäänsä oikeus ja valta päättää siitä?

– Janne –

— — — — —

Wanted – behind the scenes – Tarina siitä kuinka kirja syntyi

15. Helmikuuta 2023

Wanted kirjan syntyhistoria on siinä mielessä mielenkiintoinen, että kun aloitin kirjoittaa kirjaa, olin vielä Cannonball MC n jäsen ja kun sain kirjan loppuun olin erotettu porukasta. Kustantaja vaihtui välillä ja sen lisäksi satuin olemaan euroopan etsityimpien rikollisten listalla, joka tottakai vaikutti olosuhteisiin jossa kirjaa viimeistelin.

Palataan alkuun. Avasin jannenacci.com blogin joskus 2015 – 2016 aikoihin. Olin kirjoitellut blogiin sekalaisia aiheita, pääasiassa oman silloiseen elinpiiriini liittyviä juttuja. Yleensä jokin vitutti tai tunsin että jotakin oli kohdeltu epäoikeudenmukaisesti ja se kaipasi kommentointia. Samaan aikaan piti yrittää ärsyttää poliisia joillakin kirjoituksilla.

Julkaisin tyyliin kerran viikossa ja niitä luettiin aika paljon. Mikään aihe ei ollut pyhä. Eräs kirjoitus meni lähelle poliittista toimijaa ja siitä tuli palautetta, voisinko poistaa tekstin. En poistanut. Jengiläisen jutut selvästi kiinnosti ihmisiä, aloin miettiä että voisinko tehdä jotain muuta. Katselin kirjoituksiani, paljonko niitä oli luettu ja miten kommentoitu. Mietin myös entisen jengiveljeni Marko Lönnqvistin Elämäni Gangsterina kirjaa ja sen sisältöä.

Hän oli saanut kerhosta kenkää sillä aikaa kun olin linnassa. Tämän jälkeen hän oli kirjoittanut kirjan. (Olin edellisellä pakomatkalla 2008 – 2010 ja linnassa 2010 – 2013) Arvatenkin hänen tekstinsä sävy oli katkera entistä kerhoaan kohtaan. Minua se ei haitannut eikä muuttanut ajatuksiani suuntaan tai toiseen. Ajattelin että voisi olla paikallaan kirjoittaa kirja jonka kirjoittaa tyyppi joka vielä on jengissä. Saataisiin asioihin toisenlainen kulma, toisenlainen siksi että Lönnqvistin katkeran egoileva tyyli kaipasi lisää totuutta ja vähemmän valitusta.

Aloin kirjoittaa 2015/2016 tietämättä mitään kirjan kirjoittamisesta tai siihen liittyvästä. Avasin MacBookin texturin ja vain kirjoitin. Lähetin tekstit kaverille joka siirsi ne oikeaan kirjapohjaan tai sen tapaiseen. Ei ollut tullut harjoiteltua tekstinkäsittelyohjelman käyttöä koskaan. Kirjan julkaisu oli mulle tuntematonta. Mulla ei ollut kustannussopimusta, mutta olin päättänyt saada sellaisen. En vain tiennyt vielä silloin mistä tai keneltä.

Kirjoitin jengielämästä, kirjoitin rikoksista joita olin tehnyt. Kirjoitin ne tarinamuotoon joka tuntui sopivan mun tyyliin. Oli jo alun perin selvää etten kertoisi muiden tekemisistä enkä dissaisi ketään avoimesti kuten Lönnqvist oli kirjassaan tehnyt. Se sen tyyli kirjoittaa toimi yhtenä kimmokkeena aloittaa, koska se ei mun mielestä ollut tyylikästä.

Istuin tatuointiliikkeen takahuoneessa Helsinginkadulla aamuisin ennen liikkeen aukeamista ja nakutin tekstiä. Annoin sitä parille kaverille luettavaksi, että selviää onko siitä mihinkään, se kiinnosti ja he pyysivät lisää. Olin tyyliin kirjoittanut kymmenkunta lukua kun aloin selvittää mikä on kustannussopimus ja mistä sellaisen voisi saada. En tosiaan tiennyt pätkääkään koko kirja-alasta. Löysin turhauttavia artikkeleita siitä kuinka kirjojen käsikirjoituksia lähetellään eri mestoihin ja kukaan ei soita edes takaisin. Se kuulosti suorastaan hölmöltä. Mietin että mä en ainakaan toimi niin, vaan pitää keksiä jokin luovempi tapa saada yhteys oikeaan henkilöön.

Kävin läpi omaa tuttavapiiriä, josko sieltä löytyisi joku joka tuntee jonkun. Se joku löytyi ja sain sovittua tapaamisen. Menin Helsingin keskustaan Korkeavuorenkadulle tapaamaan Johnny Knigan kustantajaa. Fiilis oli hyvä heti ensihetkestä lähtien, Pietilänen oli ja on yhä yksi innostavimmista tyypeistä joita tiedän. Me tultiin heti hyvin juttuun.

Annoin tekstit Pietiläiselle ja sovittiin kuinka jatketaan. Lupasin kirjoittaa lisää, hän lupasi tutkia matskut läpi ja miettiä olisiko yhteistyö mahdollista. Olin lievästi sanottuna innoissani asioiden saamasta käänteestä. Jatkoin hommia kuten aikaisemmin, lisää rikoksia niin tekstiin kuin tosielämässäkin.

Asiat eteni. Käytiin muutama neuvottelu kirjan sisällöstä ja mitä siitä maksetaan. Löytyi kustannustoimittaja joka sitten muokkaisi mun tekstejä lopulliseen muotoon. Sain sopimuksen. Itseasiassa sain kaksi sopimusta joista toinen oli tulevan Wanted kirjan sopimus ja toinen kuvakirjaan joka olisi käsitellyt CMC ympäristöä.

Samaan aikaan tummia pilviä alkoi kasaantua taivaanrantaan. Sain puhelun Pietiläiseltä – huonoja uutisia – Rikollinen elämäni oli liikaa joillekin WSOY:n talossa (Johnny Kniga kustantamo kuuluu WSOY-konserniin). Siellä oli todettu etteivät he voi julkaista kirjaa koska se sotii heidän arvojaan vastaan. Oli puhuttu lakkoon menisestä tai vastaavasta. Se ei paljoa hetkauttanut, pidin sitä saavutuksena ja samalla kunnianosoituksena osaamisestani.

Toisaalta, kustannustoimittaja joka sitä tekstiä oli muokannut oli saanut sen siihen muotoon etten tunnistanut sitä enää omakseni, hän ei vakuuttanut. Joten oli hyvä että tiet hänen kanssaan erosi.

Pietiläinen kertoi uutiset kasvotusten ja oli helkkarin pahoillaan asiasta. Hänen kätensä oli sidottu. Hänen yli oli jyrätty. Ite kelasin että onpa vittumaista, mies tekee vain duuniaan. Sittemmin WSOY:llä on arvot muuttuneet, true crime kirjallisuus on tullut jäädäkseen. Harmi, olisi ollut yksi heidän kustantamon kautta aikain myydyimpiä kirjoja kappalemääräisesti. On kiva kääntää veistä haavassa, se on selvää ja tottakai siksi kun olin tehnyt kaiken mitä minulta pyydettiin. Mutta katkera en ole.

Mulla ei ollut aikomustakaan luovuttaa. Sain pari numeroa mihin kannattaa soittaa ja tarjota tekstiä. Soitin Harri Nykäselle Crime Time kustantamoon. Tavattiin Vartiokylän Teboililla, yhteinen sävel tai sen suunta löytyi kohtuu nopeesti. Se mitä Harri mietti omassa päässään ei kuulu mulle, mutta oon kuullu että joutui hänkin miettimään julkaisuun liittyviä riskejä. Sovittiin että jatketaan, hän pyysi tekstiä lisää.

Kirjan käsis alkoi olla yli puolenvälin kun mut erotettiin Cannonball MC:sta. Ei kovin ihanteellinen tilanne kirjan kannalta, oli aika paljon muuta ajateltavaa ku kirja, just sillä hetkellä.

Pidin taukoa kirjoittamisesta samalla miettien mitä pitäisi tehdä. Piti koittaa pysyä hengissä, noin niinku vertauskuvannollisesti ainaski. Kuukauden tai parin päästä erottamisesta ilmoitin Nykäselle, jatkan kirjan loppuun enkä muuta sisältöä. Koska en edelleenkään ymmärtänyt kirjojen kustannustoiminnasta paljoakaan, ei mulla ollut käsitystä milloin teos ylipäänsä oli tarkoitus julkaista. Tekstiä syntyi kuitenkin tasaisesti.

Seuraavaksi piti poistua maasta. Maa alkoi polttaa jalkojen alla tulevan vankeustuomion muodossa eikä mulla ollut aikomusta jäädä ottamaan selvää koska poliisit kolkuttaa ovella. Pakkasin repun ja suunnistin kohti Espanjaa Tornion kautta euroopan halki. Muistan hyvin kuinka mua hymyilytti Ranskassa sinä päivänä, ku mun piti ilmoittautua linnaan Suomessa. Kirjoitin samalla Wanted kirjan lukua missä matkustan halki euroopan. Tunsin olevani voittaja. Olin taas kerran haistattanut pitkät Suomen valtiolle.

Perille Espanjaan päästyäni kirjoitin tekstiä pieninä palasina. Nyt jälkeenpäin voi sanoa että stressi vaikutti suuresti kirjoittamiseen. Aina ei tullut sanaakaan vaikka kuinka yritti. Pidettiin yhteyttä Nykäsen kanssa ja hän antoi neuvoja ja vinkkejä mikä voisi kirjassa toimia.

Mä en muista tarkasti miten se meni ja missä vaiheessa, MTV3:n Pekka Lehtinen otti vastuun kirjan toimittamisesta. Hän oli huippu hyvä. Loppuvaiheen sitten kyllä muistan.

Lopulta tekstin ollessa kasassa kokonaisuudessaan, alettiin viimeistellä. Meillä oli Lehtisen kanssa historiaa joidenkin haastattelujen muodossa, työskentely hänen kanssaan oli mukavaa vaikka käytössä oli hyvin rajalliset keinot. Enimmäkseen yhteys oli sähköpostilla, en enää muista soiteltiinko me. Omat henkiset paineet alkoi olla kohtalaisen suuret, se eittämättä vaikutti työskentely prosessiin kirjan parissa. En kestänyt mitään takapakkeja, hermo meni samantien.

Jälkeenpäin Pekka Lehtinen totesi että kirjasta olisi voinut tulla vielä parempi, jos olosuhteet eivät olisi olleet niin haastavat. Puhuttiin hänen kanssa puhelimessa yks kerta viime vuonna ja hän lisäsi, ettei voi olla epätyytyväinen tähänkään tulokseen joka syntyi, eli Wanted nykymuodossaan.

Muistan kirjan aika loppuvaiheen työstössä, kun istuskelin jossain vuoristossa ja sain mun mielestä ärsyttävän meilin kustantaja Jouni Tervolta, mietin että pitäkää vittu kirjanne en tarvi sitä. Taisin vastata meiliin että ”Ette erottaisi varmaan ees paljasta pillua, vaikka se olisi naaman edessä ja tajuaisi nussia sitä.”, viitaten johonkin kohtaan mikä ei mennyt kuten olisin halunnut, ei miellyttänyt kiukuttelevaa rikollista. (tällä nimellä Pekka Lehtinen kutsui minua lehtiartikkelissa) Voinut olla raskasta työskennellä mun kanssa. Taas kerran, no hard fealings.

Lopulta kirja saatiin valmiiksi ja se julkaistiin 8.5.2019. En osannut silloin arvostaa sitä yhtään, ei se tuntunut edes miltään. Vähän se konkretisoitu kun sain kirjan käteen Espanjassa. Kaveri lähetti sen mulle kuriiriyhtiön välityksellä pikapakettina. Sitten mä noudin sen yhdellä mun aliaksella Coinin Repsol huoltamon DHL toimipisteestä.

Mitä mä tänä päivänä ajattelen kirjasta ja siitä että sitä on luettu paljon? Olen kiitollinen, mutta en tiedä onko kirja saavutus? Oon vaan tyyppi jolla on pari tarinaa kerrottavana.

– Janne –

— — — — —

Minä Janne Nacci Tranberg vankinumero 5652/2019

13. Helmikuuta 2023

Olen vankilassa ja elän informaatio pimennossa, lukuunottamatta teksti tv:tä ja Helsingin Sanomia. Jep, niistä ei paljon kostu. Toisinaan koen helkkarinmoista tarvetta ottaa kantaa johonkin tai muuten vaan kommentoida, rääpiä suuta, arvostella tai valittaa. Täällä vankilassa se ei ole kuitenkaan helppoa. Ei nettiä, ei älypuhelinta, ei mitään nopeasti reagoivaa kanavaa käytettävissä.

Elän kuplassa, missä ei ole väliä kuinka paljon huutaa, se ei kuulu mihinkään. Sama toisinpäin, ei tännekään kuulu mitään. Tarvin siis alustan jossa meuhkata itsekseni. Samalla annan itselleni oikeuden kommentoida lähes mitä tahansa.

Jos en kutsu tätä blogiksi, mikä tämä sitten on? Blogista tulee mieleen jokin muinaisjäänne nettikirjoitusten kultakaudelta. Paikka jossa selitetään ruuanlaitosta ja samalla mainostetaan jotakin aiheeseen liittyvää sälää. Tai kerrotaan jumppaamisen ihanuudesta ja esitellään uusia trikoita. Viimeisenä annetaan hyvinvointivinkkejä seuraajille, vaikka oma elämä olisikin ihan päin vittua.

Älä lahjo, älä maksa voitelurahaa

Olen välillä kirjoitellut omia juttuja ja niistä on syntynyt kirjoja. Sen seurauksena on syntynyt kumppanuuksia eri toimijoiden kanssa. Arvokkaat yhteistyöt taas johtavat siihen että pitää miettiä mitä sanoo, ainakin melkein. Jossain nähtiin luultavasti varmuudenvuoksi aiheelliseksi varmistaa että ymmärrän missä rajat menee. Se on ihan ok.

Sain jokatapauksessa eettisen ohjeiston, samaan aikaan kun aloin suunnitella jonkin blogi tyyppisen kirjoitusalustan käyttöönottoa. No, anyway tutustuin ohjeistoon huolellisesti ja siitä jäi mieleen päälimmäisenä muutama kohta. Vähän niinkuin kymmenen käskyä raamatusta.

-En saa lahjoa ketään.
-En saa maksaa voitelurahaa kenellekään.
-En saa kestitä ketään.
-Minulla pitää olla ympäristöluvat kunnossa.
-Minun pitää sallia tarkastus tarkastusryhmälle eettisten ohjeiden noudattamisesta.
-Minun pitää huolehtia että juomavettä on käytössä.

Olin tottakai aikaisemmassa elämässä rikkonut noita kaikkia ”käskyjä”, että ohjeisto tuli kyllä oikeaan paikkaan. Lopuksi todettiin että kauppasaarrossa olevien kanssa ei hengailla. Aloin miettiä että entäs murhaajat ja ryöstäjät?

Aivan ohjeiston lopussa kannustettiin ilmiantamaan nimettömän ilmiantokanavan kautta joku, jonka huomaa toimivan ohjeiston vastaisesti. Joudun kuitenkin ummistamaan silmäni yhä kaikelta ympärillä tapahtuvalta. Vankilassa eletään vankilan säännöillä, eikä ilmianneta ketään.

Tervetuloa seuraamaan blogia jota ei kutsuta blogiksi,

– Janne –